UFO-havainto valtavan hiekkamyrskyn reunalla

Viime aikoina maailmalla on tehty merkittävästi aikaisempaa enemmän UFO-havaintoja, ja kaiken lisäksi merkittävä osa niistä on ollut hyvin samanlaisia havaintoja samanlaisista tunnistamattomista lentävistä esineistä.

------

Tuorein havainto tehtiin 6. heinäkuuta Arizonassa, jossa ihmiset kuvasivat kaupunkia lähestyvää valtavaa hiekkamyrskyä. Pilven imaistessa kaupungin sisäänsä huomattiin, että pilven etureunalla loisti useita kirkkaita valopisteitä. UFO-kuvat tallentuivat samalla myös videolle.

Kyseessä ei voinut olla lentokone, sillä hiekkamyrskyn takia kaikki alueen lennot oli ohjattu laskuun toisille lentokentille. CNN-uutiskanavan helikopteri sai kuitenkin olla ilmassa, ja se kuvasi nyt verkossa nopeasti leviävät kuvat lentävästä esineestä. UFO-havaintoja on tehty aiemminkin runsaasti juuri suurten luonnonilmiöiden luona.