Heidin jalat vakuutettiin kahdesta miljoonasta: ”Oikea jalka on arvokkaampi”

Viihdemaailman kaunottaret ovat vakuuttaneet huomiota herättäviä vartalonosiaan huimilla summilla. Muun muuassa megatähti Jennifer Lopezin ja realitykaunotar Kim Kardashianin on kerrottu vakuuttaneen muhkeat takamuksensa.

------

Nyt saksalaisen supermallin Heidi Klumin kerrottiin vakuuttaneen jalkansa kahdesta miljoonasta dollarista. 38-vuotiaan kaunottaren sääret on äänestetty muun muuassa Hollywoodin seksikkäimmiksi. Klum kertoi oikean jalkansa olevan arvokkaampi kuin hänen vasen jalkansa.

– En itse asiassa itse vakuuttanut jalkojani, vaan eräs asiakkaani teki sen. Jalkani tutkittiin ja he kertoivat oikean jalkani olevan arvokkaampi. Vasemmassa jalassani on nimittäin arpi, Klum kertoi Extra-ohjelmassa.

Heidi Klum on viime aikoina keskittynyt mallin töiden sijaan enemmän televisiotöihin. Kaunotar on juontanut muiden muassa Suomenkin televisiossa pyörinyttä Muodin huipulle -realityohjelman Yhdysvaltojen versiota. 38-vuotias supermalli otti vuonna 2009 miehensä Sealin sukunimen, joten huippumalli onkin nykyisin virallisesti Heidi Samuel.