Joulu on monille ilon ja yhdessäolon aikaa. Osa haluaa viettää joulun omissa oloissaan ja nauttii siitä, että saa tehdä ja mennä juuri kuten haluaa. Toiset ovat joulun yksin itsestään riiippumattomista syistä.
Joulu voi nostaa myös tunteita tai muistoja pintaan. Se ei ole kaikille helppoa aikaa. Myös taloudelliset huolet ja epävarmuus omasta tai maailman tilanteesta voivat nousta erityisen voimakkaina pintaan juuri joulun pyhinä. Kun ympärillä korostuvat perhe, juhla ja yhteisöllisyys, oma paha olo voi tuntua entistä raskaammalta.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskusteluapu muistuttaa, että apua ja kuuntelevaa korvaa on saatavilla myös jouluna. Palvelu päivystää läpi pyhien ja tarjoaa mahdollisuuden purkaa ajatuksia luottamuksellisesti koulutettujen vapaaehtoisten ja kirkon työntekijöiden kanssa. Keskustelut ovat täysin anonyymejä, eikä soittajan henkilöllisyys paljastu.
Kirkon keskusteluavun toiminnanjohtaja Minna Kotajärvi korostaa, että yhteydenottoon ei tarvita suurta kriisiä. Juttuseuraa kaipaava, huolissaan oleva tai yksinäinen ihminen on aina tervetullut ottamaan yhteyttä. Hänen mukaansa jo se, että saa sanoa ajatuksensa ääneen, voi keventää oloa ja auttaa jaksamaan eteenpäin.
Keskusteluapuun voi ottaa yhteyttä puhelimitse joka ilta kello 18–24, myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Lisäksi tarjolla on arkipäivisin toimiva chat sekä nettikirje, johon voi kirjoittaa nimettömästi mihin vuorokauden aikaan tahansa. Vastauksen saa muutaman päivän kuluessa.
– Päivystäjät ovat paikalla, jotta jokainen juttuseuraa kaipaava voi ottaa yhteyttä. Haluan toivottaa sinulle joulun rauhaa ja muistuttaa, että olet tärkeä, me olemme täällä sinua varten, Kotajärvi muistuttaa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten masennus, univelka, yksinäisyys tai laajemmin tästä aihealueesta Lifestyle, Terveys -osioistamme.