Lentoyhtiö Finnair aloittaa vuonna 2028 kaupalliset lennot neljälle suomalaiselle lentokentälle. Yhtiö kertoi asiasta keskiviikkona 4. marraskuuta.
Kaupallinen reittiliikenne Kajaaniin, Kokkolaan, Joensuuhun, Kemiin ja Jyväskylään alkaa helmikuun lopussa 2028, jolloin valtion nykyinen ostoliikennekausi päättyy. Finnairin lennot lennetään ATR-koneilla.
Toimivat syöttölentoina
Finnairin mukaan aloitettavien lentojen aikataulut on suunniteltu erityisesti tarjoamaan jatkoyhteydet Helsingin kautta maailmalle ja takaisin. Yhtiön tavoitteena on tarjota johdonmukainen aikataulu, joka pysyy samana päivästä toiseen.
– Suhtaudumme vakavasti rooliimme Suomen saavutettavuuden ylläpitäjänä ja tarjoamme keväästä 2028 lähtien kaupungeille hyvät yhteydet maailmalle ja takaisin Helsinki-Vantaan kautta, kertoo tiedotteessa Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto.
– Uskomme kannattavan kaupallisen operoinnin olevan mahdollista, kun lentojen aikataulut on suunniteltu tehokkaasti jatkomatkustusta tukemaan. Lisää tehoja tulee siitä, että joillain lennoilla palvelemme kahta kohdetta samalla koneella, Kuusisto jatkaa.
Finnair tulee lentämään päivittäin Joensuusta Helsinkiin kello 06.00 ja 17.25. Helsingistä Joensuuhun lennetään päivittäin kello 15.55 ja 23.45.
Finnairin mukaan lennot tulevat myyntiin keväällä 2027.
Jyväskylästä Helsinkiin lennetään päivittäin kello 05.55. Helsingistä Jyväskylään lennetään kello 23.40.
Kajaanista Helsinkiin lennetään päivittäin kello 13.25 ja 21.20. Helsingistä Kajaaniin lennetään kello 09.00 ja 16.55.
Kokkolasta Kajaaniin lennetään maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 05.45. Helsingistä Kokkolaan lennetään maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja sunnuntaisin kello 23.30.
Finnair tulee lentämään lisäksi päivittäin Helsingistä Joensuun kautta Jyväskylään ja takaisin Helsinkiin, Helsingistä Oulun, Kemin ja Kokkolan kautta takaisin Helsinkiin sekä Helsingistä Kokkolan, Kemin ja Oulun kautta takaisin Helsinkiin.
Finnairin mukaan lennot tulevat myyntiin keväällä 2027.
Lähde: Finnair
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Finnair, lentoasema tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.