Stara Kristin Chenoweth

Viihdeuutiset

Kristin Chenoweth onnettomuudessa

Amerikkalainen näyttelijäkaunotar Kristin Chenoweth on tullut tutuksi suuremmalle yleisölle muun muassa The West Wing ja Pushing Daisies -sarjoista. Nainen tunnetaan myös palkittuna Broadway-näyttelijänä. Nyt Chenoweth on joutunut rajuun onnettomuuteen.

Menestysnäyttelijätär kiidätettiin newyorkilaiseen sairaalaan sen jälkeen kun hän oli joutunut onnettomuuteen The Good Wife -televisiosarjan kuvauksissa, TMZ-sivusto uutisoi. Kuvauspaikan valaistuskaluston osa oli kaatunut kovan tuulenpuuskan seurauksena, osuen samalla näyttelijättäreen. Chenowethin kerrotaan myös lyöneen päänsä kaatuessaan osuman voimasta maahan.

Nainen oli menettänut tajuntansa välittömästi. Paikalle kutsuttu ambulanssihenkilökunta oli asettanut Chenowethin paareille niskatuen kanssa. Tälläkin hetkellä sairaalahoidossa olevan näyttelijättären kerrotaan kuitenkin onneksi kärsivän vain ”vähäisistä vammoista”.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun suosikkinäyttelijätär joutuu onnettomuuden uhriksi. Chenoweth loukkasi niskansa vuonna 2003 Wicked-musikaalissa. Tämän jälkeen vuonna 2006 nainen putosi korotetulta lava-osuudelta The Apple Tree -musikaalin harjoituksissa. Chenoweth oli vauhdissa myös viime vuonna, jolloin hän loukkasi selkänsä Glee-televisiosarjan kuvauksissa kaaduttuaan betoniportaissa.

43-vuotias Kristin Chenoweth on palkittu useita kertoja näyttelijänurastaan. Näyttelijättären palkintohyllystä löytyvätkin muun muassa arvostetut Tony ja Emmy -palkinnot. Hän teki ensimmäisen roolinsa teatterin lavalla Broadwayllä vuonna 1997. Chenoweth on nähty lukuisten elokuvien lisäksi taannoin myös megasuositussa Glee-televisiosarjassa April Rhodesin roolissa.