Viihdeuutiset 17.1.2019, 14:40 Alkoholin kulutus ei kasvanutkaan rajusti – THL:n ennuste pieleen Suomi sai vuoden 2018 alussa uuden alkoholilain, jossa korkeintaan 5,5-prosenttiset
Viihdeuutiset 17.1.2019, 14:00 Vauva kuuli kuuli ensikerran perheensä äänet – reaktio nostattaa ilon kyyneleitä Kuuloaistin puuttuminen ei ole maailmanloppu, mutta vaikeuttaa kuitenkin elämää merkittävästi.
Viihdeuutiset 17.1.2019, 12:40 Rihanna haastoi isänsä oikeuteen – syynä tavaramerkkiriita Poptähti Rihanna on ajautunut perhekiistaan. Tähti on nostanut oikeustoimet isäänsä
Viihdeuutiset 17.1.2019, 12:00 Leina Ogiharan bikinikuva ihastuttaa Big Brother -tuotantokaudelta vuonna 2012 tutuksi tullut Leina Ogihara on
Ruoka Viihdeuutiset 17.1.2019, 10:40 Pihvi jätettiin autoon muutamaksi tunniksi – kypsyi siinä ajassa! Samaan aikaan kun meidän pohjoisilla leveysasteilla palellaan tammikuun pakkasissa, on
Viihdeuutiset 17.1.2019, 10:00 Thylane Blondeau osallistui kuvahaasteeseen – Tältä näytti 10 vuotta sitten ja nyt Kauneuskilpailuissa kauneus on luonnollisesti aina katsojan silmässä, mutta kun ratkaisu
Viihdeuutiset 17.1.2019, 9:20 Ystävänpäivälahja ikävälle exälle – nimeä torakka hänen mukaan! Ystävänpäivänä muistetaan perinteisesti rakkaita ja läheisiä, mutta nyt eräs eläintarha
Viihdeuutiset 17.1.2019, 8:40 Vaihda Netflixin salasanaa välillä – miehen tiliä oli käytetty ilman lupaa vuosien ajan Redditissä on julkaistu viestikeskustelu, josta selviää, että miehen Netflix-tiliä on
Viihdeuutiset 17.1.2019, 8:00 Duudson-Jukka sytytti itsensä tuleen – ja hyppäsi soihtuna katolta Suomalainen hurjapää Jukka Hildén tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi Duudsonit-ryhmän jäsenenä, ja
Viihdeuutiset 17.1.2019, 7:20 Kim Kardashian paljasti tulevan lapsensa sukupuolen Kim Kardashianin ja Kanye Westin paljastettiin taannoin odottavan neljättä lastaan.
Viihdeuutiset 17.1.2019, 5:00 Carmen Electra pulahti alastomana uimaan – julkaisi videon somessa Carmen Electra lukeutuu 1990-luvun tunnetutuimpiin seksisymboleihin. Tähti onkin nähty useita
Viihdeuutiset 16.1.2019, 22:40 Lumikupoli peittää Suomen – raju myräkkä iskemässä jo Turkuun Eteläiseen Suomeen on ennustettu täksi yöksi ja huomiseksi päiväksi erittäin
Elokuvat Viihdeuutiset 16.1.2019, 22:20 Eddie Murphyn kasariklassikko Prinssille morsian saa jatkoa Prinssille morsian, eli Coming to America, on yksi koomikko Eddie
Viihdeuutiset 16.1.2019, 21:20 Samaan aikaan Alaskassa – hirvi käveli sairaalaan napostelemaan huonekasveja Alaskalaisessa sairaalassa on hieraistu silmiä, sillä rakennuksen ovista käveli sisään
Matkailu Viihdeuutiset 16.1.2019, 20:20 Lintu salamatkustaja – ilmestyi ilmassa lentokoneen ykkösluokkaan! Singaporesta Lontooseen matkalla olleessa lentokoneessa nähtiin epätyypillinen salamatkustaja. Matkustamoon tiensä
Viihdeuutiset 16.1.2019, 19:40 Lapsen kelkka muutettiin menopeliksi kahdella lehtituulettimella Lumisen talven ansiosta niin monet lapset kuin varttuneemmatkin pääsevät jälleen