Viihdeuutiset jane

Jane julkaisee toisen albuminsa keväällä

27.01.2006, 12:00 · Kategoria:Viihdeuutiset

Kotimainen tyttöyhtye Jane on työstämässä parhaillaan toista albumiaan. Popstars-kisassa muodostettu yhtye on uran aikana kutistunut kolmihenkiseksi, ja pyrkii nyt vakiinnuttamaan paikkansa kotimaisessa popkentässä. Kilpakumppani Indx haudattiin ennätysnopeasti ennen kuin poikien ura ehti edes alkaa.

Jane, eli Eeva-Leena (22), Mia (18) ja Tea (23), porskuttavat kuitenkin itsevarmasti eteenpäin, ja tänä keväänä kauppoihin ilmestyy yhtyeen toinen albumi. Bändin on työstänyt uutta levyä marraskuusta lähtien Inkfish-studioilla Helsingissä mm. Lovex ja Suburban Tribe -yhtyeiden kanssa.

Albumin linja on klubi- ja poprock-henkinen ja sen kappaleet on nyt valittu ja osa jo laulettukin. Ensimmäiset uudet Jane-kappaleet kuullaan tänä iltana Euroviisujen Suomen alkukarsinnoissa. Levy julkaistaan huhtikuussa.

Voit tutustua Janen jäsenten kuulumisiin Stara.fi:ssä julkaistavissa podcasteissa, joissa tytöt itse kertovat kuulumisiaan. Kuuntele podcastit tästä!

Facebookissa jaettua

Lukijoiden kommentit (11 viestiä)

Tykkää kuunnella,mutta ei varsinaisesti fanita kirjoitti 27.01.2006 klo 13:19

Kiva kuulla :-) tykkäsin edellisestä levystä, mutta en ole vielä ostanut..

Nanna kirjoitti 27.01.2006 klo 15:08

Sais jäädä julkasematta.

Uniklubi*Sari kirjoitti 27.01.2006 klo 18:59

Ihan ok.. Jännityksellä odotan, ku luulin jo vähän aikaa että siinä meni turhaan sekin popstars (2) -ohjelma.. Mutta vaikka kuinka olis hyvä levy niin en osta! Edellisen ostin ja sitä kuuntelin n. viikon verran.. Pikkasen pettynyt olen “tyttö bändi, janen” touhuihin.. Koska jos kerta mahdollisuus on tehdä unelmaansa niin miksi se piti jättää noin vain, ja sitten yhtäkkiä vaan uus levy yllätyksenä pelastamaan koko soppa..
Ps. Tykätkää jos haluutte, tuo oli vaan mun mielipide…

Amy Diamond fani kirjoitti 27.01.2006 klo 20:29

aha

Chanel kirjoitti 27.01.2006 klo 20:53

Toivottavasti NYT menestyis paremmin, entä viime levy. Ei kai niillä muuhun varaa ole, kuin yrittää saada edes pikkasen menestystä. Ihan turhaa.

Briitu kirjoitti 27.01.2006 klo 21:45

Sanokaa minun sanoneen,not gonna work.

isoveli kirjoitti 27.01.2006 klo 21:54

ääh, pää räjähtää kun miettii, miten _tyhminä_ levy-yhtiö pitää suomen kansaa. että ihan tosissaanko ne yrittää vielä toisen kerran rahastaa samalla moskalla?
eih, mä muutan ruotsiin…

Jaska kirjoitti 28.01.2006 klo 13:42

Anttila tarvitsee täytettä alelaariin ja saahan niistä hyviä heijastimia ja tuulikelloja!

Tia kirjoitti 29.01.2006 klo 20:30

Janen euroviisubiisi V.I.P on täysin mielikuvitukseton ja naurettava. Sanatkin täyttä lapsellista sontaa. Meille nauretaan jos nää pimut pääsee edustamaan suomea.

Minde kirjoitti 03.02.2006 klo 15:04

aika stydii shittii. Kaikkee nekin keksii.

essi kirjoitti 19.04.2006 klo 12:45

niinmpä. niil ei oo mitää hyvii biisei

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

Kohuväite: Paris Hilton salakuljettaa huumeita vaginassaan

BB-Ksenia katuu rintojensa paljastamista: “Arvaa onko voittajafiilis”

Seksikkäimmän popkaunottaren kuumimmat bikinikuvat koosteena – katso

Supersuosittu Pendulum joulukuussa Suomeen

Teinitähti kuormittaa Twitteriä huimasti

Big Brotheriin saadaan jälleen uutta väkeä

BB-Petri tyrmistytti: Piti eläinrääkkäystä hauskana!

26-vuotias Miss Universum kuumissa alusvaatekuvissa – katso kuvat

Jennifer Lopez hakee avustajaa – pitkää päivää nälkäpalkalla

Tätä Katy Perry pelkää sängyssä

BB-Ninon tarina tyrmistytti: “Ettekö ole ennen homopornoa nähneet?”

FC Hakan rästit päätyivät protestilistalle

BB-Henna aiheutti juovuspäissään pahennusta

Rihanna alastomana pellolla singlensä kannessa – katso kuva

BB: Naiset purskahtivat itkuun ulkona – miehille poreallasbileet

Realitytähden silikonirinnat pilalla – katso kuvat

Kireä lateksiasu nosti Katy Perryn rinnat pääosaan – katso kuvat

Tässä ovat Kuorosodan uudet joukkueenjohtajat

Maalivahdin uskomaton maali hämmentää – katso miten kävi

Wow, Potter-kaunotar Emma Watson tuoreissa mallikuvissa – katso kuvat

Tuomari haukkui realitytähden oikeudessa: “Wannabe-Lindsay!”

BB-Paul Janista: “Isommat tissit kuin kellään!”

Conan O’Brien veti pidemmän korren – Jay Lenon katsojaluvut romahtivat!

Heidin jättirinnat ovat kaukana luomusta – katso kuvat

Seiska: BB-Henna oli raskaana!

Paris Hilton esitteli bikinikroppansa – katso kuvat

BB-Mari ilman paitaa – vain teipinpalat rintojensa peittona – katso

Britneyn alapää vilahti – turvamies haastoi oikeuteen

BB-Habib: “Missä on Lappi? Asuuko siellä ketään?”

Jessica Simpson paisui entisestään – katso uudet kuvat

Uusimmat artikkelit (BB-uutiset alla)

Uusimmat Big Brother -artikkelit

Staran blogien uusimmat

Stara Gallup

Kuka BB-miehistä sopisi Marille parhaiten?
Katso tulokset

Netti-TV

Haastattelut

Elokuva-arvostelut

Peliarvostelut

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 1.55 sekunnissa.