Mustekala alkoi kiemurrella lautasella – söisitkö sinä tämän?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monien eläinten refleksien on nähty toimivan vielä pitkään sen jälkeen, kun niiden raajat on irrotettu esimerkiksi ruoanvalmistusta varten. Aikoinaan uutisotsikoihin nousi tapaus, jossa vaarallinen käärme puri kokkia vielä sen jälkeen, kun sen pää oli ollut irrotettuna monta kymmentä minuuttia.

SciencePorn julkaisi Vine-kanavallaan hämmästyttävän videon, jossa mustekala ikään kuin heräsi henkiin lautasella. Mustekala oli kuolleena aasialaisen keittoannoksen päällä, kun sen päälle kaadetaan pienestä kannusta soijakastiketta, joka saa mustekalan liikkumaan.

Videolla kerrotaan, että kuollut mustekala alkaa sätkimään, kun sen päälle kaadetaan soijakastiketta. Soijakastikkeen korkea natriumpitoisuus vaikuttaa lonkeroiden hermoihin ja saa ne hetkellisesti aktiivisiksi, koska natrium aiheuttaa lonkeroissa kouristelua ja kramppeja.