Jessica Simpson

Haastattelut · Stara.fi

Viihdelehti Stara.fi tapasi maailmankuulun laulaja-näyttelijä Jessica Simpsonin Lontoossa. Haastattelussa Jessica kertoo itsensä löytämisestä sekä näyttelijänurasuunnitelmistaan ja tulevasta albumistaan.

Jessica Simpson on häpeilemättömästi Amerikan tunnetuin bimbo. Yksinkertaisilla kommenteillaan ja mielipiteillään Newlyweds -tosi-tv-sarjassa katselijoita hämmästyttänyt Jessica on oppinut olemaan ylpeä itsestään ja persoonallisuudestaan.

– Kun olen mietiskellyt samanaikaisesti useita erilaisia asioita, olen ajatuksissani päästänyt suustani itseänikin kummastuttavia lauseita, Jessica nauraa itselleen.

– Minulla ei ole kuitenkaan minkäänlaista syytä häpeillä tai väheksyä itseäni. Ihmiset tuntuvat pitävän minusta, koska olen rohkeasti oma itseni. Newlyweds -ohjelman menestyksen tärkeimpiä positiivisia puolia on ollut itsetuntoni vahvistuminen ja itseni löytäminen. Olen oppinut nauttimaan persoonallisuudestani ja elämästäni.

Dallasissa syntyneen Jessica Simpsonin, 25, laulajanura alkoi hänen pappi-isänsä kirkkokuorossa. Jessica pääsi menestyksen makuun esiintyessään 1990-luvun loppupuolen menestyksekkäimpien poikabändien joukkoon lukeutuneen 98 Degreesin Amerikan kiertueen konserttien avausartistina.

Vuonna 1999 ilmestynyt Sweet Kisses -debyyttialbumi nosti Jessican kotimaansa suosituimpien teinitähtien joukkoon. Kaksi vuotta myöhemmin julkaistu Irresistible -kakkosalbumi kuitenkin floppasi lupaavasta ennakkokohustaan huolimatta. Jessican uran uskottiin jäävän lyhyeksi tähdenlennoksi.

I Wanna Love You Forever -debyyttisingleni ja Sweet Kisses -albumini menestys yllättivät positiivisesti minut ja levy-yhtiöni. Irresistible -albumini menestyksettömyys tuntui sen jälkeen käsittämättömältä asialta. Olen kakkosalbumistani kuitenkin kaikin puolin ylpeä. Fanini eivät vain jostakin syystä innostuneet sen lauluista.

Newlyweds -ohjelmalla superjulkkikseksi

Jessica päätti keskittyä laulajanuransa sijasta yksityiselämäänsä. Hän avioitui pitkäaikaisen poikaystävänsä, 98 Degrees -bändin laulaja Nick Lacheyn kanssa vuonna 2002. Heidän ensimäisestä avioliittovuodestaan kuvattu Newlyweds -sarja palautti Jessican ja Nickin takaisin superjulkisuuteen.

Newlyweds -ohjelma on tähänastisen urani suurin onnenpotku. Olisin ilman sitä jäänyt unohdetuksi pikkujulkkikseksi.

– Elämäni on nyt kiireisempää kuin koskaan aikaisemmin. Minulle tarjotaan lähes päivittäin useita yhteistyötarjouksia, yritykset haluaisivat minun mainostavan mitä erilaisimpia tuotteita. Olen kuitenkin henkilökohtaisesti kaikkein innostunein saamistani näyttelijänuratarjouksistani.

Jessica Simpson kokeili nykyisin hänen managerinaan työskentelevän Joe-isänsä ehdotuksesta näyttelijäntaitojensa kantavuutta ensimmäisen kerran 70’s Show -kulttitelevisiosarjassa. Jessica tulkitsee debyyttielokuvaroolinsa The Dukes Of Hazzard -elokuvassa, joka perustuu 1970-luvun lopulla ja 80-luvun alussa kuvattuun samannimiseen hittitelevisiosarjaan.

Vastuuta ja päätösvaltaa

Jessica näyttelee The Dukes Of Hazzard -komediassa seksikkäisiin mikrosortseihin pukeutuvaa Daisy Dukea. Elokuvassa seurataan rämäpäisten maalaisserkusten – Luke (Johnny Knoxville), Bo (Seann William Scott) ja Daisy Duken – yritystä pelastaa Jesse-setänsä (Willie Nelson) maatila pikkupaikkakunnan juonittelevalta pormestarilta (Burt Reynolds).

– Daisy Duken esittäminen oli minulle unelmatyö. Koska Daisyn tärkeimpänä tehtävänä on näyttää kauniilta, hänen näyttelemisensä sujui minulta kuin luonnostaan. Daisyssa ja Jessica Simpsonissa on paljon yhteneväisyyksiä. Seuraava elokuvaroolini tulee olemaan muutamaa astetta haasteellisempi, Jessica paljastaa.

Jessica Simpson suunnittelee keskittyvänsä seuraavaksi laulajanuransa jatkamiseen. Viime vuonna In This Skin -nimisen albumin ja Rejoyce – The Christmas Album -jouluäänilevyn julkaisseen Jessica Simpsonin viides studioalbumi ilmestyy loppuvuonna.

– Olen saanut menestykseni ansiosta päätösvaltaa. Minun ei tarvitse enää myöntyä esimerkiksi kaikkiin levy-yhtiöni johtajien pyyntöihin. Minä ja isäni teemme nykyisin itsenäisesti kaikki tärkeät uraani koskevat ratkaisut.

– Seuraava studioalbumini toteutetaan sataprosenttisesti näkemysteni mukaisesti, sitä ei tehdä levy-yhtiön ehtojen sanelemana. Olen tehnyt kaikki albumiani koskevat päätökset, lauluvalinnoista kansivalokuvaan. Vastuuntuntoisuuteni on kuultavissa tuoreessa materiaalissani, uudet lauluni kuulostavat aikaisempaa aikuisemmilta.

Teksti: Jouni Leinonen
Lontoo

Uusimmat