Chisu : Alkovi

Albumit · Stara.fi

Yksi alkaneen vuoden mielenkiintoisimmista tulokkaista on Christel Sundberg, eli Chisu, joka on nyt julkaissut esikoisalbuminsa Alkovi. Neitokainen on työstänyt jo pitkään musiikkia muille artisteille ja esimerkiksi elokuviin, mutta vasta nyt hän on julkaissut albumillisen omaa musiikkiaan.

Chisun kohdalla puhutaan harvinaisen kirjaimellisesti omasta musiikista, sillä hän tekee käytännössä kaiken itse aina sävellyksestä miksaamiseen ja tuottamiseen saakka. Siihen ei moni artisti enää nykypäivänä kykene.

Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Mun koti ei oo täällä on tullut alkuvuoden aikana tutuksi niin radioaalloilta kuin Sooloilua -elokuvastakin. Massive Attackin tuotannosta mahdollisesti vaikutteita saanut kappale olikin varsin onnistunut aloitus soolouralle, sillä siitä muodostui nopeasti radiohitti.

Chisun musiikki on omaperäinen kattaus ”electronista soulia”. Toisaalta jokainen tulkitsee soundia omalla tavallaan. Electrosoundit ovat joka tapauksessa pääosassa levyn äänimaaimassa.

Kokonaisuutena levy on varsin tyylikäs ja sisältää erittäin mielenkiintoisia soundimaailmoja. Levyn tyylikäs aloitusraita Huumaavaa luotaa hyvin levyn yleistä linjaa. Hempeä Tämä rakkaus painottuu soundillisesti pianon suuntaan, ja biisin käynnistyessä siitä kuoriutuu levyn paras kappale ja varma hitti.

Hieman dancen suuntaan kallistuva Yhdessä jää hieman liian latteaksi, ja Amelie on jäädä samaan sarjaan, mutta loppua kohti meno onneksi paranee. Liian kauan on kaunis raita, jonka kertosäe on höyhenenkevyt. Kädet ilmassa nostattaa hieman tanssijalkaa, mutta jotain jää vielä puuttumaan. Levyn päättävä En enää pelkää hempeilee tyylikkäissä tunnelmissa. Hieno päätös hienolle levylle.

Tällaista materiaalia suomalainen musiikkimaailma on kaivannut. Upeaa Chisu!

Pisteet 4/5