Ensi viikonlopusta on muodostumassa sohvaperunoiden unelmaviikonloppu, sillä kaapeliverkkojen asiakkaat voivat katsella ilmaiseksi kymmenien maksukavien ohjelmia neljännessä Cable Open! -tempauksessa.
Kaapelikanavat avautuvat perjantaina kello 18.00 ja niitä voi katsoa vapaasti maanantaiaamuun kello 8.00 saakka. Kyse on kaapelitelevisio-yhtiöiden ja FiComin tempauksesta, joka toteutetaan yhdessä Kopioston ja Teoston kanssa. Tarkoituksena on luonnollisesti tarjota myös maistiaisia maksukanavista.
Kaikki kanavat eivät ole mukaan Cable Open! -viikonlopussa, vaan paikalliset operaattorit saavat valita kanavat, joita ne esittävät ilmaiseksi. Edellisessä tempauksessa esimerkiksi merkittävä osa elokuvakanavista jätettiin kampanjan ulkopuolelle. Suomessa on yhteensä arviolta 1,3 miljoonaa kaapelitelevisioliittymää.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.