George Clooney jätti yllättäen elokuvastudionsa

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Maailman suosituimpiin miesnäyttelijöihin lukeutuva George Clooney on tehnyt yllättävän ratkaisun ja jättänyt Warner Bros. -elokuvastudion. Hän on irtisanonut sopimuksensa ja siirtää oman Smokehouse-tuotantoyhtiönsä Sonyn talliin.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Monien menestyselokuvien tähti tuli tunnetuksi 1990-luvulla roolistaan Teho-osasto -televisiosarjassa. Sittemmin harmaahiuksinen komistus on nähty lukuisissa Hollywood-elokuvissa, kuten Ocean’s Eleven -leffasarjassa.

Hän perusti oman tuotantoyhtiönsä ystävänsä Grant Heslov’n kanssa vuonna 2006. Tuolloin yhtiö teki sopimuksen Warner Bros. -studion kanssa. Nyt, kolmen vuoden jälkeen, Warner tarjosi supertähdelle uutta sopimusta, mutta Clooney ei suostunut jatkamaan pestiään. Sopimus on nyt purettu ja uudeksi yhteistyökumppaniksi tulee Sony.

– Warner Bros. oli hieno paikka työskennellä ja olen tuntenut olevani siellä osa suurta perhettä lähes 20-vuoden ajan. Nyt siirryn kuitenkin eteenpäin. Jätän upean yhtiön ja monet rakkaat ystävät, George Clooney kertoi Media Decoder -julkaisun mukaan.

Clooneyn taannoisella Leatherheads-elokuvalla epäillään olleen vaikutusta päätökseen, sillä se oli kaikin puolin katastrofaalinen floppi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.