Tältä näytti Britneyn massiivinen SHOW – katso kuvat!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen illalla Helsingissä konsertoinut supertähtien supertähti Britney Spears yllätti suomalaisyleisön positiivisesti. Noin parin tunnin keikan aikana nähtiin selvästi odotettua massiivisempi Show – isolla alkukirjaimella.

Kiertueen nimi Circus antoi jo pientä esimakua siitä mitä oli odotettavissa, mutta Staran keikan jälkeen haastattelemien fanien mukaan esityksen monipuolisuus oli kuitenkin useimmille yllätys. Supertähti itse tuntui välillä jäävän jopa jalkoihin, kun lavalla pyöri temppuilemassa samaan aikaan jopa parikymmenpäinen sirkustaiteilijoiden joukkio.

Suomalaiset lehdet boikotoivat yhtä lukuunottamatta supertähden keikkaa äärimmäisen tiukan kuvaussopimuksen takia. Katsomoissa kameroita oli kuitenkin satoja, ja pian keikan päättymisen jälkeen verkkoon alkoikin odotetusti ilmestyä tuoreita valokuvia Helsingin keikalta. Yksi keikan loppuhuipennuksessa otettu kuva löytyy tästä ja lisää kuvia tästä blogikirjoituksesta.

Muutenkin nyt oli kiinnitetty huomiota erityisesti visuaalisuuteen, sillä kolme ympyränmuotoista lavaa toimivat monipuolisena ja monin tavoin muuntautuvana alustana esitykselle. Lisäksi video- ja valotekniikka haki vertaistaan miltä tahansa keikalta, vaikka mitään ennennäkemätöntä ei lopulta nähtykään. Kokonaisuutena konsertti ylitti odotukset, mutta päätähden playback toi tähän kokonaiskuvaan pienen särön. Yleisöä paikalla oli noin 12.500 henkeä.

Näin suurta ja monipuolista Las Vegas -tyylistä esitystä ei Suomessa ole aiemmin nähty, eikä mahdollisesti tulla hetkeen näkemäänkään. Esimerkiksi Madonnan pian Suomessakin nähtävä Sticky & Sweet -kiertue on toki visuaalinen elämys, mutta aivan näihin mittasuhteisiin hänen ulkomusiikillinen oheistoimintansa ei kuitenkaan pääse. Aina sitä ei välttämättä tarvitakaan.