Golf-tähti Tiger Woods ja jalkapallotähti Ashley Cole ovat vastanneet viime aikojen kohutuimmista pettämistapauksista, mutta nyt joukkoon on mahdollisesti liittynyt myös Suomessakin varsin suurta suosiota niittänyt näyttelijä.
The National Enquirer -lehti nimittäin uutisoi, että Lost-sarjassa näyttelevä Matthew Fox olisi pettänyt vaimoaan stripparin kanssa. Jo 18 vuoden ajan Margherita Ronchin kanssa naimisissa ollut Fox pokasi lehden mukaan 26-vuotiaan eroottisen tanssijan Stefani Talbottin tavattuaan hänet elokuvansa kuvauksissa Oregonissa.
Stefani Talbott on viisivuotiaan pojan yksinhuoltaja. Hänen kerrotaan menneen paljastuksineen The National Enquirer -lehden lisäksi samaan aikaan myös In Touch -lehden pakeille varmistaakseen maksimaalisen hyödyn. Hän paljasti olleensa suhteessa Foxin kanssa ja harrastaneensa tämän kanssa myös seksiä. Strippari kertoi olevansa edelleen yhteydessä näyttelijään.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.