Vuoden 2010 Euroviisut ennakko-odotusten mukaan voittanut Saksan edustaja, 19-vuotias Lena Meyer-Landrut, oli viime viikolla otsikoissa ympäri Eurooppaa, kun hänen viime vuonna televisio-ohjelmaan tekemänsä nakuvideo vuoti julkisuuteen.
Tuoreiden kuvien perusteella myös Euroviisuissa näkyi hieman liikaa. Lena oli nimittäin tyrmistynyt voitostaan ja halaili innoissaan lähes kaikkia vastaantulevia. Innokas laulajatähti ei tullut huomanneeksi, että hänellä oli yllään varsin lyhyt hame, joka nousikin halailun tiimelluksessä aivan liian ylös paljastaen teinitähden takapuolen. Katso kuvat tästä.
Saksassa jättihitiksi nousseen Satellite-kappaleen viisufinaalissa laulava nuori kaunotar nähdään verkkoon vuotaneella nakuvideolla hyppäämässä alastomana uima-altaaseen. Kuvat ovat peräisin viime vuonna televisio-ohjelmaan kuvatusta raakamateriaalista, jota ei lopulta otettu mukaan sarjaan. Lena itse kertoi DPA-uutistoimistolle, ettei häpeä videota koska se ei ole pornografista.
Voitokas Euroviisu on katsottu esimerkiksi YouTubesta jo yli 12 miljoonaa kertaa. Katso video tästä. Laulajatähti päätyi Saksan viisukarsintoihin alunperin vahingossa surffailtuaan netissä ja ilmoittauduttuaan mukaan karsintoihin hetken mielijohteesta. Lena täytti viikkoa ennen Euroviisuja 19 vuotta. Kohuttuja nakukuvia reilu vuosi sitten ikuistettaessa hän oli vielä 17-vuotias.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.