Sinkkuelämää-leffa floppasi rajusti elokuvateattereissa!

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Suomessa ensi keskiviikkona 2. kesäkuuta ensi-iltansa saava Sex And The City 2 -elokuva ei onnistunut kansainvälisenä ensi-iltaviikonloppunaan aivan odotetulla tavalla, sillä se Yhdysvalloissa jäi kirkkaasti Shrek Forever After -elokuvan jalkoihin elokuvateattereissa.

Huippusuosittuun Sinkkuelämää-televisiosarjaan perustuva elokuva sai jo etukäteen varsin huonoja arvosteluja, joiden arvellaan vaikuttaneen odotettua heikompaan menestykseen valkokankaalla. Sen ei kuitenkaan etukäteen odotettu jäävän animaatioelokuvan kolmiulotteisen jatko-osan jalkoihin. Näin pääsi kuitenkin käymään siitä huolimatta, että Shrek oli jo toista viikkoa elokuvateattereissa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Viime viikonloppuna Shrek Forever After tuotti Yhdysvalloissa 43,3 miljoonaa dollaria, kun Sex And The City 2 tuotti ainoastaan 32,1 miljoonaa. Ensimmäiseen Sinkkuelämää-filmatisointiin verrattuna jatko-osan tuotto suorastaan romahti, sillä ykkösosa tuotti avausviikonloppunaan 56,8 miljoonaa. Shrek-leffan äänirooleissa kuullaan muiden muassa Cameron Diaz, Antonio Banderas, Eddie Murphy ja Mike Myers.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.