Roxette Suomessa ensi kesänä – uusi levy tuloillaan

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Roxette on ruotsalainen vuonna 1986 perustettu pop-yhtye. 1990-luvun alussa se oli yksi maailman suosituimmista bändeistä. Roxetten tunnetuimpia kappaleita ovat muiden muassa The Look, It Must Have Been Love, Listen to Your Heart, Fading Like a Flower ja Sleeping in My Car.

Chaos Tube uutisoi nyt, että Roxette kertoo kotisivuillaan tulevansa Suomeen ensi kesänä. Bändi nähdään 16.heinäkuuta Paraisten Rowlit-festivaalilla. Yhtyeen esiintyminen Suomessa on osa Marie Fredrikssonin ja Per Gesslen muodostaman bändin maailmankiertuetta, joka käynnistyy maaliskuussa. Ensi vuoden alkupuolella on odotettavissa myös aivan tuoretta musiikkia uuden levyn myötä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Roxeten kotisivuilla Per kertoo, et jos häneltä olisi kysytty muutama vuosi sitten tuleeko koskaan enää Roxette kiertuetta olisi hän vastannut nopeasti “ei”. Roxetten taivalta varjosti Marie Fredriksson sairastuminen, nyt näyttää tulevaisuus jälleen valoisalta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.