Johnny Deppin seksuaalisuus puhuttaa: ”Minulta kysyttiin olenko homo”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Monista menestyselokuvista tunnettu suosikkinäyttelijä Johnny Depp on elokuvalle kuin elokuvalle lähes varma rahasampo, ja mies todennäköisesti tietää arvonsa. Hän sai muiden muassa uusimman Pirates of the Caribbean -elokuvan kuvauksiin itselleen noin miljoona dollaria maksaneen asuntovaunun.

Johnny Depp on nyt antanut haastattelun Vanity Fair -julkaisulle pohtien muiden muassa Disneyn mielipidettä hänestä. Depp on joutunut useampia kertoja roolihahmojensa osalta homoepäilyjen kohteeksi, ja varsinkin Pirates of the Caribbean -leffojen päähahmo Jack Sparrow oli Disneylle liikaa. Tuotantoyhtiön mielestä merirosvokapteeni oli nimittäin homomainen.

– Minulta jopa kysyttiin, että olenko minä homo. Se oli huvittavaa, sillä monet rooleistani ovat olleet homomaisia. Sanoin tämän myös kysyjälle ja hän hermostui. Heidän tulisi ymmärtää, etteivät roolit tee minusta homoa, Depp pohti Vanity Fair -julkaisulle.

Deppin seuraava rooli nähdään The Tourist -elokuvassa Angelina Jolien rinnalla. Elokuvan ensi-ilta on 10. joulukuuta. Depp on surullinen siitä, että paparazzit jahtasivat kyseisen elokuvan kuvauksissa ollutta Jolieta säälimättä. Tämän vuoksi hän itse pysytteli kaukana naisesta, jottei tämä joutuisi ilkeiden juorujen kohteeksi.

Uusimmat