Girls Aloudin hiusbudjetilla olisi ”ruokkinut pienen maan”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Poptähti Cheryl Cole tuli alunperin tunnetuksi brittiläisestä Girls Aloud -yhtyeestä, joka on jatkanut toimintaansa Cherylin erosta huolimatta. Menestystä bändi ei ole tosin sittemmin niittänyt, ja viime aikoina tyttöbändin on huhuttu olevan historiaa.

Bändi menetti taannoin taas yhden jäsenistään, kun Nadine Coyle lähti soolouralle. Nainen kertoi i-D -lehdelle arvelensa vain suuren rahasumman saavan bändin vielä kasaan. Naisten kulut ovat nimittäin suuria, sillä Coylen mukaan esimerkiksi bändiläisten hiusbudjetilla olisi voinut aikoinaan ruokkia pienen maan, puhumattakaan nykypäivän menokuluista.

Myös kollega Cheryl Colen menestys soolouralla ja Yhdysvaltain X Factor -ohjelmassa on osasyy Girls Aloudin suvantovaiheeseen, sillä paluuta esiintymislavalle ei voi toteuttaa ilman Colea. Coylen mukaan asioihin täytyy suhtautua realistisesti ja Cherylin menestys parin viimeisimmän vuoden aikana ei ota laantuakseen, joten Girls Aloudin yhdistyminen on erittäin epätodennäköistä.