Näyttelijäkaunottaren lesboilu liikaa isälle

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Näyttelijätär Mila Kunis muistetaan parhaiten Suomenkin televisiossa pyörineestä 70’s Show -komediasarjasta. Tummakutrinen näyttelijätär on nähty julkisuudessa useaan otteeseen poseeraamassa seksikkäissä kuvissa. Kunis nähdään tänään jo ennakkoon kovasti kohutussa Darren Aronofskyn Black Swan -elokuvassa.

Mila esiintyy elokuvan rohkeissa lesbokohtauksissa Natalie Portmanin kanssa. Hurjasti rooliin laihduttanut Kunis totesi Parade-lehdelle seksikohtauksen kuvaamisen olleen epämiellyttävä kokemus, vaikka se valkokankaalla näyttääkin upealta ja hauskalta. Hänen isälleen kohtauksen näkeminen oli todella hankalaa. Kaiken lisäksi vastaavia seksirooleja on luvassa vielä tulevaisuudessakin.

– Isä käveli ulos elokuvateatterista, kun minä ja Portman aloimme sekstailemaan. Minun kävi sääliksi häntä, sillä ensi kesänä ilmestyvässä Friends with Benefits -elokuvassa minut nähdään tekemässä samoja asioita Justin Timberlaken kanssa. Epäilen isälleni tällaisten roolien olevan liikaa ja hän ei haluaisi minun tekevän niitä. Minun täytyy varmaan antaa hänelle porttikielto elokuvateatteriin, Kunis naureskeli Parade-lehdelle.

Uusimmat