Danity Kane -tyttöyhtyeestä aikoinaan tunnetuksi tullut amerikkalainen julkisuuden moniottelija ja Playboy-malli Aubrey O’Day on ollut viime aikoina otsikoissa tähdittäessään Las Vegasissa Peepshow-esitystä yhdessä muiden muassa kollegansa Holly Madisonin kanssa.
Taannoin povekas tyttöbändiläinen poseerasi alastomana All About Aubrey -ohjelmansa mainoskuvassa. Nyt Aubrey on viettänyt Memorial Day -juhlapäivää muistelemalla sotaveteraaneja ja osoittamalle lisäksi heille kunnioitusta julkaisemalla Twitterissä oman bikinikuvansa, jossa hän poseeraa Yhdysvaltojen lipulla kuvioiduissa bikineissä.

25-vuotias Aubrey O’Day on toiminut monipuolisella urallaan muiden muassa laulajana, tanssijana, näyttelijänä, lauluntekijänä ja muotisuunnittelijana. Hän on poseerannut TV Guiden lisäksi myösPlayboy ja Blender -lehtien sivuilla. Aubrey oli aiemmin mukana Danity Kane -yhtyeessä, mutta ilmoitti viime syksynä eroavansa bändin riveistä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.