Emma Watson muutti isän luokse asumaan

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Harry Potter -tähti Emma Watson nähdään parhaillaan leffasaagan viimeisessä osassa, joka sai äskettäin ensi-iltansa. Taannoin Emma paljasti ihastuneensa Harry Potter -elokuvien kuvauksissa Draco Malfoyn roolia näyttelevään Tom Feltoniin.

21-vuotias Emma kuvattiin äskettäin läheisissä tunnelmissa vastanäyttelijänsä Johnny Simmonsin kanssa. Näyttelijäkaunotar tähdittää The Perks Of Being A Wallflower -elokuvaa 24-vuotiaan Simmonsin kanssa. Nyt lempiväisten uutisoitiin etenevän suhteessaan huimaa vauhtia.

– Asiat ovat menossa vakavampaan suuntaan Emman ja Johnnyn välillä. Emma halusi esitellä hänelle vanhempansa, joten he asuvat nyt Emman perheen kodissa Lontoossa, lähde kertoi The Sun -sivuston mukaan.

Lähde kertoi tuoreen pariskunnan asuvan Emman perheen kahden miljoonan punnan arvoisen kodin ullakkokerroksessa. Lähde paljasti pariskunnan viettävän aktiivista elämää Lontoossa, sillä he ovat muun muuassa kiertäneet paikallisia pubeja ja turistikohteita.

Äskettäin Emman alastonkuvia kaupiteltiin eniten tarjoavalle, mutta kuvien todenperäisyyttä ei varmistettu. Kuvia kauppaavan miehen mukaan supertähti näkyy kuvissa kokonaan kasvoineen päivineen ja poseeraa ylävartalo kokonaan paljaana Brownin yliopistossa, jossa Emman väitetään harrastaneen seksiä kuvat ottaneen miehen kanssa.