Simon Cowell tyrmäsi Bond-tytön: ”Hän olikin raskaana!”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Huippusuositun American Idol -sarjan entinen tuomari ja X Factor -formaatin luoja Simon Cowell palkittiin viime vuonna International Emmy Awards -palkintogaalassa erikoisella tunnuksella. Hänet palkittiin nimittäin työstään Fox Television -kanavalla ja siitä että News Corporation -yhtymä ansaitsi hänen avullaan miljardeja dollareita.

Nyt 51-vuotias viihdemoguli kertoi yksityiskohtia taannoisista sokkotreffeistään Charlie Sheenin ex-vaimon Denise Richardsin kanssa. Cowell nimittäin kertoi pelästyneensä Bond-tytön jättimäistä vauvamahaa. Hän kertoi tapaamisen olleen myös outo, sillä näyttelijäkaunottarella oli esimerkiksi koira käsilaukussaan.

– Meillä oli aika eriskummalliset sokkotreffit muutama vuosi sitten. Hän oli kahdeksannella kuulla raskaana ja hänellä oli käsilaukussaan koira. Muuten Denise on kyllä söpö, Cowell kertoi Sirius-radio-ohjelmassa haastattelija Howard Sternille.

Cowell myönsi, ettei pian synnyttävä Richards vauvamahoineen ja käsilaukkukoirineen sytyttänyt häntä sokkotreffeillä. X Factor -tuomari kertoi kuitenkin tavanneensa näyttelijäkaunottaren uudelleen myöhemmin.

Äskettäin suositun televisiotähden Simon Cowellin uutisoitiin tienaavan 75 miljoonan dollarin summan yhdestä X Factor -kaudesta. Suorasanainen ja kriittinen tuomari pääsi taannoin huonomaineiselle listalle Englannissa. Hänet nimettiin maan pelottavimmat julkkikset -listalla. Listan muilla kärkisijoilla komeilivat artisti Amy Winehouse, realitytähti ja povipommi Katie Price ja laulajat Lady Gaga ja Ozzy Osbourne.