Popin supertähti Madonna käväisi taannoin Suomessa jättimäisellä keikalla. Helsingin Jätkäsaareen ja sen lähistölle saapui konsertista nauttimaan jopa 100.000 ihmistä. Supertähtiä Suomeen tuova Live Nation -yritys neuvottelee parhaillaan Madonnan mahdollisesta Suomen keikasta ensi vuodelle.
Madonnaa pyydettiin äskettäin esiintymään Super Bowl -tapahtuman puoliajalle ja nyt laulajan uutisoitiin vahvistaneen megashow’n NFL-liigaottelussa. Esiintymispuitteet tulevat olemaan massiiviset, sillä Madonnan esitystä suunnittelevat muun muuassa Cirque du Soleil -sirkusohjelman tuottajat. Super Bowl -ottelun lähetys tulee näkymään televisioissa maailmanlaajuisesti. Viime vuoden lähetyksellä oli arviolta 162 miljoonaa katsojaa.
Super Bowl -tapahtuma järjestetään 5. helmikuuta Indianapoliksen Lucas Oil -stadionilla. Madonna julkaisee samoihin aikoihin uuden levynsä, joten hänen uskotaan esittävän uutta musiikkiaan keikalla. Supersuositun laulajan väitettiin taistelleen keikasta poptähti Lady Gagan kanssa.
– Kun Madonna kuuli Gagan olevan ehdolla esiintyjäksi, hän taisteli keikan itselleen. Hän tulee esittämään sellaisen show’n, mitä NFL-liigan historiassa ei olla koskaan nähty, lähde kertoi Omgwire-sivuston mukaan.
Madonnan levyjä on myyty maailmanlaajuisesti huimat 230 miljoonaa kappaletta. Hän onkin maailman menestynein naisartisti single ja albumi myynnillään. Yksi tähden tuoreimmista hiteistä on Hung Up -single, jota myytiin maailmanlaajuisesti yhdeksän miljoona kappaletta. Tähti tunnetaan myös intohimoisesta omistautumisestaan kabbala-uskonnolle. Madonna paljasti taannoin ex-miehensä Guy Ritchien vihanneen hänen uskonsuuntaansa ja erimielisyyksien johtaneen parin eroon.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Madonna tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.