Metropoli: Johanna Tukiainen otettu kiinni poliisioperaatiossa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen kohublondi Johanna Tukiainen on ollut viime aikoina paljon otsikoissa monenlaisten kahnausten takia. Nyt tilanne on kärjistynyt siihen pisteeseen, että poliisi on ottanut hänet kiinni. Kaupunkilehti Metropoli raportoi, että Tukiainen otettiin kiinni poliisioperaatiossa viime yönä.

Lehden mukaan Johanna Tukiainen oli illalla keikalla Kempeleessä sijaitsevassa ravintola Karhunpesässä, ja samaan aikaan ravintolan ulkopuolella häntä odotti kaksi poliisiautoa. Tukiainen oli esiintymisensä jälkeen poistunut paikalta taksilla, jonka poliisit kuitenkin pysäyttivät kesken matkan ja ottivat kohujulkkiksen talteen.

Aiemmin tällä viikolla Metropoli kertoi, että Johanna Tukiainen oli lyönyt entistä aviomiestään Arto Länsmania Tampereella viinipullolla päähän sillä seurauksella, että miehelle tuli suurikokoinen haava päähän. Poliisit hakivat molemmat putkaan suoraan hotellista.