Kokonainen joki muuttui verenpunaiseksi Kiinassa – katso uskomattomat kuvat

Ohhoh! · Stara.fi

Kiinassa tehdään tunnetusti rajuja ympäristörikoksia päivittäin, kun luonto ja ihmiset joutuvat markkinavoimien uhreiksi. Televisiossa nähtiin taannoin järkyttävä dokumentti, jossa kokonaisen kylän asukkaat kuolevat yksi toisensa jälkeen erään tehtaan vieressä.

Nyt verkossa nähdään uskomatonta kuvamateriaalia toisesta vähintään yhtä räikeästä tapauksesta, jossa tehdas laskee jätevetensä suoraan luontoon ja jokeen. Kaiken lisäksi jätevedet ovat väriltään kirkkaanpunaisia, joten kokonainen joki on muuttunut verenpunaiseksi.

Kyseessä on Henanin provinssissa Luoyangissa sijaitseva Jianhe-joki, johon lasketaan edelleen laittomasti kemikaaleja. Tämän linkin takaa löytyvät kuvat on otettu 13. joulukuuta. Niissä nähdään muun muassa kuinka toimittaja ottaa vedestä näytettä ja kuinka joen väri värjää kädet herkessä punaiseksi.