Turistit yllättyivät: Supertähti mukana turistikierroksella Lontoossa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen räppäri Kanye West tunnetaan erikoisista julkisista tempauksistaan. Hän aiheutti vuonna 2009 ikävän välikohtauksen MTV Video Music Awards -palkintogaalassa. Tähti nimittäin ryntäsi lavalle humalapäissään ja pilasi kantrilaulaja Taylor Swiftin kiitospuheen. Sittemmin räppäri pyysi julkisesti anteeksi öykkäröintiään.

Nyt räppäri on yllättänyt osallistumalla Lontoossa turistikierrokselle. Mies seurasi kiinnostuneena tavallisten turistien joukossa kuuluisan murhaajan, Viiltäjä-Jackin, elämäntarinaa kaupungin itäpuolelle sijoittuneella kierroksella.

Kanye ei ollut vain huvin vuoksi paikalla, vaan kertoi yllättyneille turisteille etsivänsä 1800-luvun sarjamurhaajan maailmasta inspiraatiota tähden vaatemallistolle. Kierroksen jälkeen räppäri palasi Clerkenwellissa sijaitsevalle studiolleen jatkamaan DW-vaatemerkkinsä kehittelyä.

The Sun -lehden lähteiden mukaan Kanye on ollut Britanniassa tammikuusta lähtien parantaakseen mainettaan vaatesuunnittelijana. Hän on halunnut viettää aikaa arvostetun Central Saint Martinsin taideyliopiston lähellä, jotta voisi koska tahansa käydä kysymässä neuvoa sen oppilailta tai henkilökunnalta. West lanseerasi oman vaatemallistonsa lokakuussa ja nimesi sen äitinsä Dondan mukaan. Donda menehtyi vuonna 2007 kosmeettisen leikkauksen jälkeisten komplikaatioiden vuoksi.

Atlantassa syntynyt räppäri Kanye West kertoi taannoin olevansa varma siitä, että hänestä tulee Jay Z:n ja Beyoncen lapsen kummisetä. Kanye nimittäin kuuluu laulajakaunottaren ja rapmogulin lähipiiriin. Räppärin tiedetään olevan todella innoissaan ystäväpariskunnan tulevasta jälkikasvusta. Kanyen mielestä olisi suuri kunnia, jos hänet nimettäisiin supertähtien esikoisen kummisedäksi.