Räppärin vaimon jättirinnat ahdettiin pikkubikineihin – katso kuvat

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Nicole “Coco” Austin tuli alunperin tunnetuksi hiphop-tähti Ice T:n vaimona, mutta sittemmin hän on saanut oman fanijoukon rohkeiden poseeraustensa ansiosta. Vaalea povipommi nauttii antaumuksella saamastaan huomiosta.

32-vuotiaan Cocon jättimäistä peppua on väitetty keinotekoiseksi, koska monien mielestä se on liian suuri suhteessa hänen muuhun vartaloonsa. Peppu todettiin kuitenkin äskettäin lääkärintarkastuksella luomuksi. Nyt kurvikuningatar on ikuistettu bikineissä Miamissa, jossa hän oli miehensä Ice-T:n kanssa lomailemassa ja kuvaamassa Ice Loves Coco -realitysarjaansa. Samalla Coco esiintyi pikkuruisissa leopardi-bikineissä valokuvaajille.



Kuva: E! Television



Kuva: E! Television

Nicole “Coco” Austin aloitti 18-vuotiaana uimapukumallina ja on sittemmin osallistunut myös moniin alan kilpailuihin sekä poseerannut tyttökalentereissa ja muiden muassa videoilla. Tuolloin hän voitti myös Miss Ujena -tittelin Meksikossa. Vuonna 2001 Coco työskenteli puolen vuoden ajan Playboy-lehdelle. Kaunotar tunnetaan myös nimillä Coco Austin, Coco Marie Austin, Coco Marie ja Coco-T. Julkkiksen oikea nimi on Nicole Natalie Marrow Austin.