Mieheksi syntynyt kohumissi ei menestynyt – finaalipaikka jäi haaveeksi

Missimaailmaa on kuluneen kevään aikana kuohuttanut tapaus, jossa kanadalainen kaunotar kisasi Miss Universe Canada -kilpailuissa. Hän oli 23-vuotias Jenna Talackova, joka oli syntynyt mieheksi ja sittemmin vaihtanut sukupuoltaan. Eilen kisattiin missikisan finaali.

------

Kanadan kauneimman naisen titteli ei lopulta päätynyt Jenna Talackovalle. Hän selvisi kyllä 12 kauneimman joukkoon, mutta viiden kauneimman finaaliin hän ei enää päässyt mukaan. Voiton vei 26-vuotias Sahar Biniaz, joka edustaa Kanadaa joulukuussa järjestettävissä Miss Universe -kisoissa.

Aiemmin Talackova diskattiin kisasta, koska sääntöjen mukaan siihen saavat osallistua vain naiseksi syntyneet. Asiasta syntyneen kohun seurauksena missiorganisaatio harkitsi tapausta uudelleen ja antoi Talackovan osallistua kisaan.

Miss Universum -kilpailun oikeudet omistaa liikemies Donald Trump. Kilpailu on saanut Jennan tapauksen tiimoilta noottia homojen ja lesbojen tasa-arvoa ajavalta GLAAD-järjestöltä, jonka mukaan missiorganisaation tulisi ottaa mallia esimerkiksi olympiakisoista, joiden järjestäjät eivät syrji transsukupuolisia.