Patricia Guggenheim on upea povipommi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa käytiin koko viime talven ajan julkista kädenvääntöä Helsinkiin kaavaillusta Guggenheim-museosta. Suunnitelma kaatui lopulta rahoitukseen. Kevään aikana otsikoissa on kuitenkin ollut eräs museon nimikaima, Patricia Guggenheim.

Kaunotar nähdään poseeraamassa Los Angelesissa järjestetyjen julkkisbileiden punaisella matolla. Kyseessä oli elokuvan ensi-ilta Hollywoodin kiinalaisessa teatterissa, jonne näyttävä kaunotar oli saapunut silikonimuotoineen antavassa sinisessä minimekossa. Guggenheim-museota ei Suomessa lähitulevaisuudessa nähdä, mutta Patricia Guggenheimin vierailu maassamme ei ole aivan aivan yhtä utopinen ajatus.

Patricia Guggenheim ei ole vielä kovinkaan tuttu tähti ainakaan suomalaisille, sillä hän ei ole vielä tehnyt läpimurtoa kansainvälisillä markkinoilla. Neitokainen on nähty vasta vuonna 2008 alkaneella näyttelijäurallaan vain muutamissa tuotannoissa, joista Casa De Mi Padre on tähän saakka merkittävin.