Whitneyn ottopoika heilutteli asetta nettikuvassa – typerä selitys

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Taannoin menehtyneen laulaja Whitney Houstonin perheen elämää on seurattu aktiivisesti tähden hautajaisten jälkeen. Hänen jättiomaisuutensa peri tytär Bobbi Kristina, kun ottopoika Nick Gordon jäi puolestaan ilman perintöä.

Nyt Nick Gordon on herättänyt kohua julkaisemalla Twitter-blogissaan otoksen, jossa 22-vuotias mies heiluttelee asetta kädessään autolla ajaessaan. Otos levisi samantien medioihin, ja se on herättänyt kritiikkiä nuorukaisen käytöksestä. Hänen 19-vuotias tyttöystävänsä Bobbi Kristina ei jäänyt hiljaiseksi, vaan puolusti rakastaan suorin sanoin.

Kuva: Twitter

– Minä ja Nick Gordon rakastamme teitä kaikkia. Kiitos rakkaudestanne ja tuestanne! Me keräämme molemmat aseita, olemme aina tehneet niin, kirjoitti edesmenneen lauludiivan tytär blogiinsa.

Gordon ymmärsi myös itse pahoitella julkaisemaansa kuvaa. Hän kirjoittikin Twitter-blogiinsa katuvansa tapahtunutta ja pyrkivänsä tulevaisuudessa olemaan ajattelevaisempi tekojensa suhteen. Hän paljasti myös aseen olevan keräilykappale.

Whitney alkoi huolehtia Gordonista noin 10 vuotta sitten ja otti tämän perheenjäsenekseen. Poika asui hänen ja Bobbi Kristinan kanssa Atlantassa, kun Gordonin oma äitinsä ei pystynyt huolehtimaan hänestä. Nick Gordonia ei ole koskaan virallisesti adoptoitu Houstonin perheeseen, mutta hän on silti perheenjäsen.