Christina Aguilera tylysti: ”En välitä vaikka albumini floppaisivat”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen laulaja Christina Aguilera on toiminut viime vuosina Yhdysvaltojen The Voice -laulukilpailussa mentorina ja tuomarina, ja siinä sivussa Christina on ehtinyt myös työstää uutta albumiaan, joka ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.

Laulajattaren edellinen studioalbumi, vuonna 2010 julkaistu Bionic, ei menestynyt toivotulla tavalla. Christina Aguilera kuitenkin väittää, ettei hän välitä vaikka tulevalle Lotus-levylle kävisi samoin. Tähden mukaan hän laittaa musiikissaan etusijalle omat taiteelliset näkemyksensä, silläkin uhalla että hän vieraannuttaisi fanhoja fanejaan.

– Olen jo julkaissut kokoelman suosituimpia hittejäni, joten olen ollut mukana musiikkibisneksessä jo jonkin aikaa. Otan paljon riskejä, koska sellainen minä vain olen. Joskus teen asioita, joita ihmiset eivät ymmärrä ja siksi ne eivät ole taloudellisia menestyksiä, Aguilera kertoo The Sun -lehdelle.

Christina Aguilera toivoo kuitenkin hänen mukanaolonsa The Voice USA -ohjelmassa tuovat hänelle uusia faneja. Hän uskoo uuden Lotus-levynsä tavoittavan niin vanhat fanit kuin uudetkin kuuntelijat.

Viime vuonna Christina sai tunnustusta kurveistaan, sillä laulajalle myönnettiin oma tähti Hollywood Gay Walk of Fameen. Christina Aguilera erosi aviomiehestään ja lapsensa isästä Jordan Bratmanista vuoden 2010 lopulla. Poppari seurustelee nykyisin Matt Rutlerin kanssa, jonka hän tapasi Burleski-elokuvan kuvauksissa. Aguileralla on Max-poika entisen aviomiehensä kanssa.