Kanye West vaikeuksissa – syytetään biisivarkaudesta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen räppäri Kanye West tunnetaan musiikkinsa ohella erikoisista julkisista tempauksistaan. Seurapiirikaunotar Kim Kardashianin kanssa seurusteleva hip hop -tähti on viime aikoina ollut otsikoissa väitetyistä seksivideoistaan nousseen kohun vuoksi.

Nyt newyorkilainen levy-yhtiö TufAmerica väittää Kanyen rikkoneen tekijänoikeuksia käyttäessään musiikissaan osioita laulaja-pianisti Eddie Bon vuonna 1969 julkaistusta kappaleesta Hook and Sling, Part 1.

Hollywood Reporter -verkkosivun mukaan Kanye Westin levy-yhtiö maksoi 48.520 euroa kappaleen käytöstä räppärin uusimman levyn raidoilla Who Will Survive in America ja Lost in the World. Hook and Slingin osia käytettiin kuitenkin myös räppärin Lost in the World -singlen musiikkivideolla ja Runaway-lyhytelokuvassa, joista TufAmerican mukaan ei mainittu alkuperäisessä sopimuksessa.

Kanye West ja Kim Kardashian ovat seurustelleet jo muutaman kuukauden ajan. Pariskunnan romanssista liikkui aiemmin tänä vuonna pitkään huhuja, kunnes he päättivät tuoda suhteensa julkisuuteen. Kanyen uusi levy Cruel Summer julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.