Brändien joukkopako Facebookista alkoi? Näin yhtiö selittää rahastusta

Digi · Stara.fi

Maailman suurin yhteisömedia Facebook ilmoitti taannoin, että sillä on yli miljardi aktiivista käyttäjää kuukaudessa. Palvelu on aiheuttanut viime vuosina paljon päänvaivaa käyttäjilleen, koska sen yksityisyysasetukset ovat toistuvasti heikentyneet.

Samalla myös palvelun rahastaminen on alkanut ärsyttää monia toimijoita. Taannoin Facebook teki uudistuksen, jossa ryhmäsivujen ylläpitäjät joutuvat maksamaan suuriakin summia, että he voivat lähettää päivityksiä ryhmän jäsenille. Esimerkiksi artistit, yhtyeet ja urheilujoukkueet eivät voi tavoittaa fanejaan maksamatta palvelulle suuria rahasummia. Nyt brändien joukkopako palvelusta on mahdollisesti alkanut.

Miljonääri Mark Cuban omistaa Dallas Mavericks -urheilujoukkueen ja kymmeniä muita yrityksiä. Hän on nyt saanut tarpeekseen siitä, että joutuu maksamaan Facebookille joukkueensa päivityksistä. Päivitykset maksavat valtavia summia, vaikka fanit ovat liittyneet ryhmään nimenomaan niitä saadakseen. Cuban kirjoitti aiheesta taannoin Twitterissä ja kertoi Facebookin yrittäneen veloittaa 3.000 dollaria joukkueen statuspäivityksestä miljoonalle fanille.

Viestin jälkeen Mark Cuban ilmoitti joukkueensa jättävän Facebookin pääasiallisena mediana ja siirtyvän johonkin toiseen yhteisöpalveluun. Ehdolla ovat Twitter ja MySpace. Tilanne muuttui merkittäväksi, kun Cuban ilmoitti kaikkien hänen 70 yrityksensä seuraavan perässä.

– Tulemme siirtymään entistä voimakkaammin Twitteriin ja vähentämään kaikkia panostuksiamme Facebookiin. Emme jätä Facebookia ja tulemme vielä käyttämään sitä, mutta päätavoitteenamme on saada faneja, jotka voimme tavoittaa ilman Facebookia, Mark Cuban kertoi ReadWrite.comin mukaan.

– Brändit ovat investoineet fanien saamiseen Facebook-ryhmiinsä sillä oletuksella, että jokainen tykkäys on tasa-arvoinen ja että jokainen brändi tavoittaa käyttäjät. Asia ei kuitenkaan ole niin. Olen huomannut, että Facebook ei ole koskaan toimittanut brändien viestejä kaikille ryhmien jäsenille, Cuban jatkoi.

Samassa artikkelissa Facebookin tuotepäällikkö Will Cathcart perusteli ryhmien päivitysten maksullisuutta sillä, että palvelu yrittää siten vähentää roskapostin määrää. Siihen Cuban vastasi, että ahneus on koitumassa Facebookin kohtaloksi. Yhtiön osake onkin romahtanut noin puoleen taannoisesta listautumishinnasta. Sijoittajat ovat haastaneet Facebookin oikeuteen yhtiön arvon vääristelystä ennen osakeantia.