Lindsay Lohan: ”Olen onnekas, etten ole tehnyt itsemurhaa”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Teinitähtenä Mean Girls -elokuvasta kuuluisuuteen noussut Lindsay Lohan on ollut viime päivinä otsikoissa perhedraamansa merkeissä. Neitokainen paljasti äskettäin katkaisseensa välit erääseen hyvään ystäväänsä, joka juorusi tähden yksityiselämän salaisuuksia lehdistölle.

Nyt 26-vuotias Lindsay Lohan kertoi tuntevansa olonsa kiusatuksi, koska hän on jatkuvasti median tarkkailussa. Huumesekoiluistaan ja poliisikahinoistaan tunnettu näyttelijätär pitää itseään onnekkaana, koska hän ei ole tehnyt itsemurhaa. Lohan uskoo, että kaikki muut julkkismaailman tähdet riistäisivät henkensä hänen asemassaan.

– Tunnen oloni kiusatuksi. Melkein kaikki samanlaisen julkisuuspyörityksen kokeneet tähdet ovat tehneet itsemurhan, Lindsay Lohan kertoi Us Weekly -lehdelle.

Näyttelijätär nähdään seuraavaksi Liz and Dick -elokuvassa, jossa hän esittää legendaarista naistähteä Elizabeth Tayloria. Lindsay Lohanin mukaan hänen rankka menneisyytensä on auttanut häntä suuresti roolihahmoon syventymisessä. Vastoinkäymisiä kokenut Lohan uskoo olevansa valmis näyttelemään yhtä maailman merkittävintä näyttelijätärtä.

Lindsay Lohan sai hiljattain tietää, että hänellä on 17-vuotias salattu siskopuoli, joka sai alkunsa hänen isänsä seksisuhteesta. Michael Lohanilla ja hänen entisellä Dina-vaimollaan on neljä yhteistä lasta, Lindsay, Michael Lohan Jr., Ali ja Cody. Irlantilais-italialaista syntyperää oleva mies meni naimisiin Dina Sullivanin kanssa vuonna 1985, mutta pariskunnan liitto päättyi eroon vuonna 2005. Lindsay Lohan on ajautunut usein perheriitoihin vanhempiensa kanssa.