Lindsay Lohan pidätetty pahoinpitelystä

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Entinen teinitähti Lindsay Lohan on joutunut viime vuosien aikana jo useamman kerran poliisien käsirautoihin. Näyttelijätär tietää myös, miltä tuntuu istua vankilassa kaltereiden takana. Tähti on jatkuvasti kohuotsikoissa, jonne myös hänen tuorein rikoksensa on nyt päätynyt.

Gossip Cop -sivuston mukaan Lindsay Lohan joutui nimittäin torstaiaamuna poliisien käsirautoihin New Yorkissa. Neitokainen oli katsomassa eilen illalla poppari Justin Bieberin Believe-maailmankiertueen konserttia Madison Square Garden -areenalla. Keikan jälkeen Lohan jatkoi illanviettoaan ystäviensä kanssa Avenue-yökerhossa.

Baari-ilta ei kuitenkaan sujunut ongelmitta, sillä Lindsay Lohan ajautui riitaan tuntemattoman naishenkilön kanssa. Kaksikon kerrotaan riidelleen rajusti ennen kuin välikohtaus muuttui käsirysyksi. Poliisit hälytettiin paikalle ja he pidättivät klubilla riehuneen tähden. Jos Lohan saa syytteet teostaan, hän voi joutua vankilaan ehdonalaisen tuomionsa laiminlyönnistä.

Mean Girls -elokuvasta teinityttöjen idoliksi aikoinaan noussut Lindsay Lohan on yksi viihdemaailman seuratuimmista julkkiskaunottarista. Neitokainen on joutunut usein tekemisiin virkavallan kanssa muun muassa päihdesekoilujensa takia. Viime vuonna Lohan tuomittiin vankilaan viidennen kerran ehdonalaisrikkomuksistaan. Sittemmin hän on ollut osallisena autokolareissa.

Uusimmat