Näin tiedät olevasi vakiintuneessa suhteessa

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Deittailun huumassa moni suhde voi syventyä aivan huomaamattakin. On usein hämärän rajamailla, miten romanttisista treffi-illoista siirrytään pesunkestävään arkeen ja lattialla lojuviin kalsareihin.

Nyt Buzzfeed-sivusto on koonnut yhteen parhaimmat tunnusmerkit sille, että suhde on vakiintunut. Hyvä vihje asiaan löytyy esimerkiksi pariskunnan käymistä keskusteluista. Suhteen alussa kaikki, mitä toinen osapuoli sanoo, kuulostaa vähintäänkin upealta ja ihmeelliseltä.

Jossain vaiheessa samat vitsit on kuultu jo sataan kertaan, ja reaktiona on ihailevan huokaisun sijaan silmien pyöräytys. Myös syvältä sielusta kumpuava oman ajan tarve kertoo siitä, että huimin kuherrusvaihe on käyty loppuun.

WC-käyttäytyminen on hyvä suhteen vakavuuden mittapuu. Deittailun alussa kumpikaan osapuoli ei pysty usein edes pieraisemaan toisen läsnäollessa. Vakiintuneessa suhteessa saatetaan välillä jopa virtsata vessan ovi auki, tai pahimmassa tapauksessa kumppanin ollessa samassa tilassa esimerkiksi hampaidenpesupuuhissa.

Kun suhde etenee, miellyttämisenhalu vähenee. Kaksilahkeinen saattaa vaikkapa kertoa pienen valkoisen valheen ja väittää unohtaneensa viedä roskat. Tosiasiassa hän ei vain ollut kiinnostunut tekemään kotitöitä. Tästä syystä vakiintuneessa suhteessa olevat osapuolet saattavatkin välillä epäillä toistensa tarkoitusperiä.

Monesti puhutaan myös parisuhteessa lihoamisesta. Joskus sohvalla rentoutuminen ja yhdessä kokatut herkkuateriat tekevät tehtävänsä ja henkilöt muuntuvat ulkonäöllisesti suhteen alkuajoista. Toisaalta vakisuhteeseen voi kuulua myös yhteinen laihdutuskuuri ja samanväriset tuulipuvut lenkkiladulla.