Rehevänä kaunottarena tunnettu Jennifer Hudson nousi aikoinaan julkisuudeen American Idol -kykyjenetsintäkilpailusta. Tähti ei ole pitkiin aikoihin ollut ylipainoinen, sillä hän laihdutti lapsensa synnyttämisen jälkeen vauvakilojen jälkeen rapiat päälle – eli yhteensä 40 kiloa.

Jennifer on tehnyt näyttävää uraa myös elokuvien parissa, ja hänet nähdään tänä vuonna The Inevitable Defeat of Mister and Pete -elokuvassa. Hudson näyttelee pätkässä heroiiniaddiktion kourissa taistelevaa äitiä. 31-vuotias tähti kertoi roolin arveluttaneen häntä ilmeisestä syystä.
– Se osa pelotti minua, koska minulla ei ole yhtään samaistumispintaa. Olen 31-vuotias, enkä ole koskaan ottanut alkoholijuomaa tai käyttänyt huumeita. Pysyn dieettikokiksessa, Crystal Light -juomissa ja vedessä, kertoi Jennifer Manhattan-lehdelle.

Dreamgirls-elokuvan roolistaan Oscar-pystillä palkittu Jennifer Hudson nähdään tänä vuonna kolmessa elokuvassa. Ne ovat The Inevitable Defeat of Mister and Pete, Black Nativity ja Lullaby.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten alkoholi, Jennifer Hudson tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.