Koukussa Tetrikseen? Tässä pakkohankinta kotiin

Digi Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kaikki muistavat venäläisillä kansansävelmillä kaikuvan pulmapelin, jossa on tarkoituksena pudottaa värikkäitä palikoita kenttään siten, että ne muodostavat muiden neliöiden kanssa suoria rivejä. Tetriksessä on ärsyttävän äänimaailman lisäksi se huono puoli, että siihen jää koukkuun.

Mikäli Tetristä pelaa liikaa, alkaa ihminen muodostamaan tetrispalikoita jopa ympäristöstään. Katulampuista muodostuu helposti L-paloja ja palkintopalleista T-paloja. Myös Z-paloja löytyy esimerkiksi rakennusten katoksista.

tetris01102013

Nyt Tetristä pystyy pelaamaan myös manuaalisestin jääkaappiin kiinnitettävien magneettien avulla. Virallisten Tetris-jääkaappimagneettien avulla voi pelata legendaarista pulmapeliä esimerkiksi siten, että kodin asukkaat siirtelevät putoavia palikoita vuorotellen.

Tetris on venäläisen Aleksei Pazitnovin kehittämä tietokonepeli, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1984. Peli tuli tunnetuksi, kun sen versiot julkaistiin länsimaalaisten kotitietokoneille muutamaa vuotta myöhemmin. Sittemmin peli on julkaistu jossain muodossa lähes kaikille tietokonemalleille ja pelikonsoleille.