Kat Denningsin asu sai jakamattoman huomion

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Nousujohdanteista uraa tekevä Hollywood-kaunotar Kat Dennings on tullut suuren yleisön tietoisuuteen esimerkiksi Tyhjätaskut-televisiosarjan ja Thor-elokuvan kautta. Tänä vuonna hänet nähdään valkokankaalla viimeksimainitun supersankariseikkailun jatko-osassa.

Kat Dennings näyttäytyi 22. lokakuuta Lontoossä järjestetyssä Thor: The Dark World -elokuvan maailman ensi-illassa. Näyttelijätär keräsi punaisella matolla katseita mustassa iltapuvussa, joka korosti varsin näyttävästi tähden maailmankuuluja muotoja.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

27-vuotias Kat Dennings on tähdittänyt muiden muassa elokuvia Hamekyttä ja Thor. Lisäksi hänet on nähty televisiosarjoissa Sinkkuelämää, CSI ja CSI New York. Yksityisyydestään nainen on avautunut vain sen verran, että on kertonut hänellä olevan poikaystävä, mutta tämän henkilöllisyys on salattu. Dennings on myös kertonut kaksi vuotta sitten olevansa täysin raitis, sillä hän ei polta eikä juo. Vuonna 2010 Katin alastonkuvia vuoti yllättäen julkisuuteen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.