Kehitysvammainen kuuli päässeensä opiskelemaan – koskettava video verkkoon

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Monelle koulutus on ehkä Suomen kaltaisessa maassa itsestäänselvyys, mutta muualla maailmassa ihmiset näkevät kovasti vaivaa päästäkseen hyviin opinnahjoihin. Esimerkiksi rapakon takana kehitysvammaiset eivät aina saa haluamaansa opiskelupaikkaa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Eräs 20-vuotias Downin syndroomaa omaava nuorukainen sai hyväksymiskirjeen Clemsonin collegesta. Tilanne on nähtävissä verkkovideolla. Etelä-Carolinan Roebuckista oleva Rion Holcome lukee ensin hämmentyneen oloisena kirjettä, kunnes tajuaa pääsevänsä opiskelemaan.

Nuorukainen on onnea täynnä kuullessaan vanhempiensa onnittelut ja kannustuksen. Häntä odottaa Gawker-sivuston mukaan yliopiston erityisohjelma, joka on tehty kehitysvammaisia oppilaita silmälläpitäen.