Tuhoaako lapsi avioliiton? Perheenäidit avautuivat kipeästä asiasta

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Lapsi muuttaa paljon asioita parisuhteessa. Useimpien mielestä vauvan saaminen nostaa avioliiton uudelle tasolle ja vihdoinkin pariskunnan rakkaus kulminoituu maailman ihanimpaan asiaan – omaan lapseen. Kaikki eivät kuitenkaan ole asiasta samaa mieltä.

Nyt perheenäidit kertovat karuja kokemuksia elämästään. Nyt The Stir -julkaisun toimittaja Sasha Brown-Worsham on jättänyt äitiydestään hehkuttamisen taka-alalle. Äitejä yritetään muistuttaa, että vaikka naisista tuleekin lapsen saamisen myötä äitejä, ovat he edelleenkin myös kumppaninsa puolisoita, työkavereidensa kollegoita, ystäviensä henkireikiä ja ennen kaikkea ihania ihmisiä – naisia.

Open University julkaisi äsken tutkimuksen, jonka mukaan lapsettomat pariskunnat ovat perheenä eläviä pareja onnellisimpia. Toimittaja tarttuu sarkastisesti hymyillen aiheeseen, ja myöntää, että lapset voivat pilata avioliiton monella tapaa, mutta yksi suurin ongelma on järjetön rahanmeno. Kaikki rahat menevät lapsiin, eikä aikuisille tai heidän hyvinvointiinsa jää senttiäkään.

Entäpä seksikkäät alusvaatteet? Niitä ei ole, koska vauvan syntymän myötä mukavuus siirtyy ensisijaiseksi ja pitsipöksyt yksinkertaisesti katoavat kaapista. Äidit myös valittavat, että joskus heidän mielestään olisi enemmän kuin suotavaa nukkua kumppanin kanssa sängyssä kahdestaan, mutta joku meni keksimään perhepedin ja patjoilla lepää öisin aikuisten lisäksi vähintään yksi pienikokoinen tuhisija – todennäköisesti poikittain.

Pariskuntien yhteiset keskustelut ovat harvinaisia monilapsisissa perheissä, sillä eiväthän isä ja äiti osaa puhua muusta kuin arkea kokonaisvaltaisesti hallitsevista lapsistaan. Entäpä ajankäyttö? Kyllä, arki ja rutiinit pyörivät täysin ipanoiden ympärillä. Pahimmassa tapauksessa rutiineista ei voi poiketa ja tällöin vanhemmista tulee jälkikasvunsa orjia.

Kaiken lisäksi lapset valvottavat sekä pienenä että teininä, kun vauvana itketään ja teininä aiheutetaan huolia. Vanhemmille ei välttämättä jää omaa tilaa, jos lapset roikkuvat koko ajan kiinni. Takertuvaisinkin ihminen tarvitsee joskus omaa aikaa. Kun isä ja äiti päättävät sitten sopivan sauman tullen hieman halailla toisiaan, huomaavatkin he pian, että siellä se vekara pällistelee veikeänä välissä.

Pilke silmäkulmassa toteutetun valitussaarnan jälkeen kaikki äidit kuitenkin myöntävät, että jokainen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, kuinka paljon antaa lasten haitata avioliittoa. Jälkikasvun tulee rikastuttaa elämää – ei viedä siitä mitään pois. Toki arki muuttuu synnyttämisen jälkeen, mutta aikuisten välinen rakkaus voi jatkua – ja yleensä jopa kasvaa jos liitto on alunperinkin toimiva. Onnelliset vanhemmat kasvattavat onnellisia lapsia.

Uusimmat