Miley Cyrus kuvasi selfie-videoita konsertissaan

Parhaillaan maailmaa Bangerz-kiertueensa merkeissä kiertävä Miley Cyrus on jatkanut kohun herättämistä tuttuun tapaansa. Taannoin Youtubessa nähtiin esimerkiksi video, jossa hän tarjoaa naispuoliselle fanilleen ikimuistoisen illan suutelemalla tätä intohimoisesti konsertissaan.

---
---

Useat julkkikset jakavat itsestään selfie-kuvia Instagramissa, mutta Miley Cyrus on päättänyt pistää hieman paremmaksi. Hän on nimittäin jakanut sarjan selfie-videoita, jotka tähti on kuvannut kesken oman keikkansa. Lavalla odotetusti vähissä vaatteissa esiintynyt Miley kuvasi myös yleisöään, joka tuntui olevan innoissaan tähden keikasta.

Neitokainen kiertää parhaillaan uusimman Bangerz-albuminsa tiimoilta samannimisellä maailmankiertueella, joka rantautuu kesällä myös Suomeen. Virkistääkö pirteä skandinaavinen kesäkuun ilma Mileyn jälleen imuttelemaan fania kesken esityksensä – se jää nähtäväksi.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.