Isoäiti ja pikkupoika söivät vahingossa kannabispizzaa

Uutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Hamppua on käytetty lääkintä- ja hyötytarkoituksessa muinaisista ajoista saakka. Hampusta saatavia ainesosia voi käyttää myös ruoanlaitossa. Eniten kasvista leivotaan erilaisia keksejä ja kakkuja, mutta herkkujen syömistä ei tietenkään suositella alaikäisille niiden päihdyttävien ominaisuuksien vuoksi.

Nyt Los Angelesissa on todistettu outoa tapahtumaa, jossa perheen tilaamaan pizzaan oli lisätty kannabista. Ava Farley oli hakenut paikallisesta ravintolasta herkkusienipizzan ja tunsi olonsa omituiseksi syömisen jälkeen. Myös yksi hänen lapsenlapsistaan alkoi houria syömisen jälkeen. Sen jälkeen kymmenenvuotias poika oli myös juossut peppu paljaana ovesta ulos.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Isoäiti hakeutui pojan kanssa sairaalaan, ja virtsatesti osoitti heidän nauttineen marijuanaa. Ava ei keksinyt asialle muuta syytä kuin sen, että pizzan herkkusienet oli kyllästetty kannabiksella. Muut lapset eivät saaneet oireita, mutta he olivat nyppineet sienet pois. CBS2 -paikallisuutisten mukaan pizzerian omistaja on asiasta tuohtunut, koska hänen työntekijänsä eivät käytä huumeita. Poliisi tutkii asiaa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.

.