Taskuprintteri mullistaa tulostamisen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Perustoimiston laitteisto on muuttunut huimasti viime vuosikymmenen aikana ja nykyisin näyttöpäätetöitä voi tehdä jo työmatkalla junassa tai aamupalalla kahvilassa. Yksi asia on kuitenkin pysynyt liki samanlaisena teknologiamyllerryksestä huolimatta – tulostimet.

Vimeo
Vimeo

Nyt Zuta Labs -niminen yritys hakee rahoitusta uudelle hankkeelleen Kickstarter-kampanjan avulla. Nuoret keksijät tahtovat tuoda markkinoille tulostamisen mullistavan taskuprintterin, joka kulkee käyttäjänsä mukana. Keksinnön idea lähti tavallisesta tulostimesta, jossa varsinaisen jälkeä tekevän osan ympärille on koottu iso ja monimutkainen järjestelmä.

Pieni ja näppärä Zuta Pocket Printer kulkee edestakaisin paperin päällä, ja sitä voi kuljettaa mukana. Tuotteesta tehtiin monta prototyyppiä ennen varsinaisen mallin syntymistä. Keksintö vaikuttaa hieman liiankin yksinkertaiselta ja mieleen nousee ajatus, miksi tätä ei ole tehty jo aiemmin? Toivottavasti tuote päätyy markinnoille saakka.