Oletko nirso ruoan suhteen? Tässä vinkit illallistreffeille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Osa ihmisistä kärsii vakavista ruoka-aineallergioista, jonka vuoksi he saattavat vältellä ihmisten luona kyläilemistä tai illallistreffeille osallistumista. Mukaan mahtuu myös ihmisiä, jotka ovat turvautuneet erikoisruokavalioon tietyn aatteen tai muoti-ilmiön takia.

Jotta treffit eivät menisi pilalle turhan nirsoilemisen takia, kannattaa noudattaa muutamaa vinkkiä illallistamisessa. Syöminen on ihmisen perustarve, mutta osa henkilöistä tekee ruoan nauttimisesta haastellisempaa joko pakosta tai omien valintojensa takia.

Suhde-ekspertti Rachel MacLynn muistuttaa nyt nirsoja ruokailijoita olemaan erikoisruokavaliostaan huolimatta mahdollisimman rentoja aterioidessaan. Ruokatottumuksista ei kannata nostaa meteliä tai niitä on turha puida ainakaan treffeillä. Toista osapuolta ei välttämättä kiinnosta kuulla viljan aiheuttamista ilmavaivoista ensimmäisiessä tapaamisessa.

Sen sijaan, että tekisi erikoisruokavaliostaan turhan suuren numeron, voi deiteillä turvautua tuttuun ja turvalliseen annokseen. On olemassa sanonta, että mistä tietää ihmisellä olevan jokin erityinen ruokavalio? Ei sitä tarvitsekaan tietää, sillä hän kyllä tekee asian yleensä erittäin selväksi.

Älä ole siis se ihminen, joka nostaa erikoisuutensa ensimmäisenä ja suurimapana asiana pöytään. Suhtaudu asiaan positiivisesti ja siten, että osaat nauttia siitä mitä voit syödä. Sen sijaan, että tekisi ruoka-aineallergioistaan äläkän ateriaa tilatessa, voi asiasta käydä juttelemassa etukäteen pöydän ulkopuolella tarjoilijan kanssa kahden. Tällöin ravintolahenkilökunta voi tiedustella erikoisruokaa jo ennen tilauksen vastaanottamista ja homma sujuu tyylillä.

Tavanomaisesta poikkeava ruokavalio voi olla myös makujen aarreaitta kumppanille, joten aterioimiseen on hyvä suhtautua neutraalin avarakatseisesti ilman ennakkoluuloja.

Uusimmat