Mies eli 21-vuotiaaksi ilman päihteitä – vanhemmilta jättipalkkio

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessa alkoholin ja tupakan myynnin alaikäraja on 18 vuotta, mutta joissakin Yhdysvaltain osavaltioissa raja on peräti 21 ikävuodessa. Kuten meilläkin, useat amerikkalaisnuoret ovat tietenkin maistaneet päihteitä jo ennen kuin se on heille laissa sallittua.

Reddit
Reddit

Reddit-käyttäjä Guitrum ei kuulu heihin. Nuori mies löi kahdeksanvuotiaana vanhempiensa kanssa vetoa siitä, että onnistuisi välttymään päihteiden käytöltä ennen 21. syntymäpäiviään. Mikäli hän onnistuisi, vanhemmat antaisivat hänelle 1.500 dollaria, eli noin 1.100 euroa.

Yllättäen 13 vuotta vanha lupaus piti. Mies jakoi Reddit-sivustolla kuvan, jossa hän poseeraa voittosumman ja alkuperäisen, vuodelta 2001 peräisin olevan vedon kanssa. Toistaiseksi ei ole tiedossa, onko Guitrum tuhlannut voittosummansa saman tien viinaan, tupakkaan ja huumeisiin.

http://i.imgur.com/i4HtHyY.jpg