PornHub laajentuu levy-yhtiöksi

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Kerroimme heinäkuun lopulla räppäri Coolion tehneen sopimuksen aikuisviihdejätti PornHubin kanssa, ja esimerkiksi hänen uuden kappaleensa musiikkivideo tullaan näkemään ainoastaan aikuisviihteeseen keskittyvällä sivustolla.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt PornHub kertoo, että musiikki on uusi lisä heidän palvelussaan myös laajemmin. PornHub aikoo toimia tulevaisuudessa myös levy-yhtiönä, ja heidän brändinsä alla voi julkaista sensuroimatonta musiikkimateriaalia, joka on tarkoitettu sanoituksiltaan tai musiikkivideoillaan pelkästään aikuisten kuuntelijoiden aisteille.

Sivuston markkinointijohtaja Matt Blaken mukaan artistit ovat jo aiemmin ladanneet sivulle rankkasanaisia kappaleitaan, nyt toimintaa tullaan laajentamaan.

Levy-yhtiö aikoo lanseerata itsensä markkinoille järjestämällä kilpailun, jossa muusikot saavat luoda PornHubille oman tunnussävelmänsä. Voittaja saa 5.000 dollarin palkkion ja musiikkivideonsa suositulle saitille. Tässä on oiva keino saavuttaa kertaheitolla maailmanlaajuista näkyvyyttä. PornHub on mainosrahoitteinen ja ilmainen pornografiaa tarjoileva sivusto, joka on usein listattu maailman 70. eniten kävijämääriä keränneen sivuston joukkoon.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.