Vielä 2000-luvun alussa supersankarielokuvia pidettiin suurien studioiden näkökulmasta riskisijoituksina. Tämä kuitenkin muuttui Spider-Man ja X-Men -elokuvasarjojen suosion myötä. Nyt vuosittain valkokankaalla nähdään useita elokuvia, joissa seikkailevat Marvelin ja DC:n sarjakuvalehtien sivuilta tutut hahmot.
Nyt Warner Bros -elokuvayhtiö on paljastanut suunnitteilla olevan jopa 10 elokuvaa, jotka perustuvat DC Comics -kustantamon hahmoihin. Vuonna 2016 ensi-iltansa saa Batman v Superman: Dawn of Justice ja pahishahmojen oma Suicide Squad -elokuva. Sitä seuraavana vuonna on vuorossa Ihmenaisen, eli Wonder Womanin, oma elokuva.
Kilpailevan Marvel-yhtiön Avengers-elokuvaa tulee vastaamaan vuonna 2017 ilmestyvä Justice League Part One, joka marssittaa ruudulle Batmanin ja Teräsmiehen lisäksi Ihmenaisen, huippunopean The Flashin ja Game of Thrones -tähti Jason Momoan esittämän vedenalaisen Aquamanin. Viimeksimainitut tulevat tietenkin saamaan myös omat elokuvansa. The Rock puolestaan tähdittää vuonna 2019 ensi-iltaan tulevaa Shazam-elokuvaa.
Kuten aikaisemmin on uutisoitu, vuonna 2016 ensi-iltansa saavassa Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuvassa Batmania näyttelee Ben Affleck ja Teräsmiehen roolissa nähdään jälleen Henry Cavill. Ihmenaista tulee näyttelemään israelilainen näyttelijä ja malli Gal Gadot.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Spider-Man, Superman tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.