Isoisää ei päästetty huvipuistoon: ”Yksin liikkuva aikuinen voi olla pedofiili”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Eräs isoisä oli vienyt lapsenlapsensa Somersetissa sijaitsevaan huvipuistoon viettämään riemukasta päivää. Siellä ollessaan isoisä oli huomannut, että puistossa järjestetään seuraavien päivien aikana näytös, jossa esitellään petolintuja.

Lintuharrastajana tunnettu isoisä kiinnostui näytöksestä ja päätti lähteä katsomaan sen. Hän koki kuitenkin huvipuiston porteilla järkytyksen, sillä häntä ei päästetty sisään alueelle. Huvipuiston henkilökunta oli kertonut, että on suuri mahdollisuus, että yksin liikkuva aikuinen on pedofiili, joten he eivät ole tervetulleita lapsille tarkoitettuun huvipuistoon.

Lasten kanssa aikuiset ovat tervetulleita puistoon, mutta aikuiset ilman lapsia eivät pääse puistoon sisälle. Isoisä oli huvipuiston sisäänpääsyyn liittyvästä säännöstä tyrmistynyt. Eniten häntä harmittaa se, että hän koki, että hänet leimattiin pedofiiliksi.

Huvipuisto on puolustellut sääntöään sillä, että he ovat tehneet kyselyn asiasta asiakkaille ja he ovat pitäneet sääntöä hyvänä. Huvipuisto ja eläintarha on suunniteltu perheen pienimmille ja enimmäkseen puistossa viihtyy lapset jotka ovat 0-7 vuotiaita. Isoisän mielestä huvipuiston sääntö kuitenkin täyttää syrjinnän merkit.

Julkaisu käyttäjältä Puxton Park.